Pitkät perinteet vahva perusta

Bunge Finland Oy:n tarina alkaa vuodesta 2009, jolloin ostimme margariiniliiketoiminnan Raisio Oyj:ltä.
Tehtaallamme on kuitenkin taustallaan yli 60 vuoden kokemus margariinin valmistuksesta, tutkimuksesta sekä tuotekehitystyöstä.
Alusta asti katse eteenpäin

Tuotannossa pyrittiin alusta saakka sen hetkiselle tekniikan huipputasolle, mikä näkyi tuotantosalin korkeatasoisissa järjestelmissä. Tuotekehittely oli innokasta ja innovatiivista. Kansainvälinen ajattelu laajensi sekä markkina-aluetta että tuotevalikoimaa ja näkyi myös markkinoinnissa. Ennakkoluulottomuuden ja edelläkävijyyden perinne näkyy toiminnassamme vieläkin.
Pitkä historia – vahva tulevaisuus
Bunge Finland on tuonut vuosien aikana useita uudenlaisia tuotteita markkinoille, kuten vuonna 2012 lanseeratut Alentaja-levitteet. Tavoitteenamme on pysyä tuotekehityksen kärkiosaajina myös tulevaisuudessa.
Olemme vuosien aikana edistyneet merkittävästi kohti vastuullisempaa ruoantuotantoa. Uusien innovaatioiden ja investointien avulla olemme vähentäneet merkittävästi tuotteidemme pakkausmateriaalien sekä niistä syntyvän muovijätteen määrää.

Vuonna 2015 aloimme käyttää pöytä- ja leivontamargariineissamme vain vastuullisesti tuotettua, sertifioitua RSPO-palmuöljyä. Nykyään tuotevalikoimaamme kuuluu myös täysin palmuöljyttömiä margariineja.
Tukenamme on Bungen yli 200-vuotinen historia, jonka aikana vastuullisuus ja välittäminen ovat iskostuneet syvälle yrityksen toimintaperiaatteisiin. Me Bunge Finlandilla jatkamme laadukkaiden tuotteiden valmistamista ja kehittämistä ympäristövaikutuksia minimoiden, työntekijöidemme hyvinvoinnista huolehtien sekä asiakkaidemme tarpeita kuunnellen – jotta seuraavat 200 vuotta olisivat vielä edellisiäkin paremmat.